Nonstop-työpaja

Kun haluaa tekemistä päivisin, voi NonStop-paja olla hyvä vaihtoehto

Jos on ilman opiskelupaikkaa tai työtä ja tarvitsee tukea eteenpäin pääsemiseksi ja haluaa tekemistä päivisin, voi NonStop-työpaja olla hyvä vaihtoehto.

NonStop soveltuu nuorille, jotka ovat jääneet ilman työ- tai opiskelupaikkaa ja toivovat tukea näiden löytämisessä sekä mielekästä tekemistä päiviinsä.

NonStop kokoontuu maanantaista perjantaihin klo. 9-14. Käymme tutustumassa erilaisiin työpaikkoihin, laitamme ruokaa, harrastamme liikuntaa ja käsittelemme elämänhallintaan ja arjen taitoihin liittyviä asioita – kaikkea mikä tukee nuoren itsenäistymistä. NonStop tekee tiivistä yhteistyötä Svepsin työhönvalmentajan kanssa.

NonStop-toimintaan tultaessa tehdään yleensä työkokeilusopimus TE-palveluiden kanssa, joka oikeuttaa työmarkkinatuen saamiseen jakson aikana. Me autamme yhteydenpidossa TE-palveluihin, Kelaan sekä muihin tahoihin. Teemme yhteistyötä koulujen, työpaikkojen, erilaisten tuki- ja terveystahojen sekä monien muiden kanssa. Näin saamme yhteyden juuri heihin, joita nuoret tarvitsevat.

NonStop-jakson aikana tuemme nuoria osallistujia siten, että heillä olisi mahdollisimman hyvät valmiudet tulevaisuuden suunnitelmien toteuttamiselle. Jakson jälkeen toivomme, että nuorten elämänhallinnan tunne ja kyky tehdä tärkeitä päätöksiä on vahvistunut. Pidämme mielellämme yhteyttä nuoriin myös jakson jälkeen tukeaksemme heitä elämässä eteenpäin.

Oletko kiinnostunut aloittamaan NonStopissa? Ota yhteyttä palvelunumeroon 050 322 1451 tai täytä lomake täällä, niin otamme sinuun yhteyttä.

Camilla Westerholm

TYÖELÄMÄVALMENTAJA (NONSTOP)

[email protected]
050 494 1742

Susanna “Sanna” Grönroos

TYÖELÄMÄVALMENTAJA (NONSTOP)

[email protected]
050 325 2325